Sivut

22 May 2015

Siivouspäivä Oulussa, kirppis kaikkialla - Cleaning Day in Oulu, flea markets everywhere

Siivouspäivän logo myyjille, saatavilla siivouspaiva.com
Siivouspäivää vietetään kaksi kertaa vuodessa ja sen aika on taas lauantaina 23.5.2015. Vuoden siistein festivaali! Oulussa ollaan tässäkin asiassa aktiivisia, jee! Lauantaina Oulussa on yli 200 myyjää.

Siivouspäivän idea on siis kierrätys ja se muuttaa kaupungit suuriksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Useimmiten olen osallistunut tekemällä löytöjä muiden myymistä tavaroista ja vaatteista ja kerran olen myös itse ollut myymässä. Viime toukokuussa oli ihana helle! Valitettavasti nyt näyttää sille, että lauantaina ripottelee vettä. Keskustan tuntumassa suurimmat kirppiskeskittymät ovat Åströmin puistossa siinä Ainolan puiston tietämillä Tubaa vastapäätä sekä teatterin ja kirjaston kieppeillä. Tarkemmat tiedot ja muut myyntipisteet löytyvät nekin Siivouspäivän nettisivuilta hakutoiminnolla. Ohjeet kirppistelyä varten Oulussa löytyy Facebookista Siivouspäivä Oulu -profiilista. Tuban edustalla on lauantaina myös Lähiruokamarkkinat, pistäydy samalla siellä!

Siivouspäivä Oulun Åströmin puistossa elokuussa 2014
Jos siivouspäivä ei ole vielä tuttu juttu, niin tarkemman selostuksen ideasta ja toimintatavoista löydät Siivouspäivän nettisivuilta. Yleisesti ottaen Siivouspäivä järjestetään kaksi kertaa vuodessa, touko- ja elokuun lopulla. Siivouspäivällä ei ole virallista järjestäjää, vaan jokainen osallistuja on järjestäjä ja myös vastuussa omalta osaltaan tapahtuman siisteydestä ja hyvästä hengestä. Idean takana on Yhteismaa ry, jolla on muitakin hienoja ajatuksia, kuten Nappi Naapuri. Tutustu Nappi Naapuriin täältä. Muut Yhteismaan projektit löytyvät täältä.

Elokuun Siivouspäivää vietetään 29.8.2015

Siivouspäivä Oulun Åströmin puistossa elokuussa 2014

Cleaning Day takes a place next Saturday 23th of May. Cleaning Day is a neat festival twice in a year when everyone can sell their clothes and other stuff almost where ever they want. Of course there are some rules where it is forbidden to set up a stand but using common sense it is simple to figure out. People in Oulu are quite active when it comes to flea markets and recycling. Go Oulu!

The idea of Cleaning Day is to transform cities to big flea markets and fairs. I have usually take part as a buyer but I have also been a seller once. It was fun. In that time the temperature was over 25 degrees and it was big part of a fun but unfortunately this year it seems it will be raining. In Oulu there will be over 200 sellers on that day. There will be tens of sellers in a park called Åström in front of the lounge called Tuba and nearby of the theatre and the library. Every place for sales is listed on the map in website of Cleaning Day. Unfortunately they have renovate their website recently and now it is only in Finnish. Good luck with that.

The better description of idea of Cleaning Day is on their Facebook profile. The original idea of this festival is created by a non-profit organization called Yhteismaa. They have inveted many other cool events and things also, please check it out from here.

This year Cleaning Day will be also at 29th of August.

Cleaning Day logo for sellers, available on siivouspaiva.com

2 comments: